en

en-Bitcoin vallankumous jatkuu

07/06/2022

Bitcoin vallankumous etenee

"Bitcoin on tehnyt valtavan saavutuksen arvon säilyttäjänä ja vaihdon välineenä viimeisen 11 vuoden aikana."

- Ray Dalio, maailman suurimman hedge-rahaston Bridgewater Associatesin perustaja ja johtaja.

Ennätyspitkä pulkkamäkiBitcoinin hinta on laskussa yhdeksättä viikkoa perätysten. Tämä on koko bitcoinin hintahistorian pisin perätyisten laskuviikkojen putki. Yhdeksän viikon jälkeen bitcoinin hinta on laskenut 44 000 eurosta jo 27 000 euroon. Kalleimmillaan bitcoin oli melkein 60 000 euroa viime vuoden marraskuussa. Hinta on siis 55 % edullisempi kuin huipulla.


Bitcoinin hinta on laskenut 22 % toukokuussa. Laskumarkkina ennätyshinnoista on jo kaikkien aikojen neljänneksi pisin 200 päivää. Bitcoinin hinta on ollut kevään aikana vahvassa korreleaatiossa osakeindeksi Nasdaqin kanssa molempien alentuessa.

Osakemarkkinoiden lisäksi myös joukkovelkakirjamarkkina on menettänyt merkittävästi arvoa korkojen noustessa. Omaisuuseristä parhaiten ovat performoineet hyödykkeet, kuten kulta joko on kallistunut 1 %:n euroon nähden vuoden alusta. Sekin on tosin pieni ilo euron ostovoiman heikentyessä yli 7 %:in vuosivauhtia.

Useiden sijoittajakyselyiden perusteella markkinan odotukset ovat pessimistisempiä kuin aikoihin. Tällä hetkellä sijoittajat seuraavat herkästi keskuspankkien koronnostoja sekä määrälliseen elvyttämiseen ja tiukentamiseen liittyviä lausontoja. Huvittavaa, miten muutaman ihmisen sanomiset heiluttavat koko maailman pääomamarkkinoita. Keskuspankkiireiden sanomisten lisäksi markkinoita myllertävät korkea inflaatio ja taantuman pelko.

Pitkäjänteisen sijoittajan näkökulmasta tilanne on mielenkiintoinen, koska tunnetusti varallisuutta tehdään eniten silloin, kun hinnat ovat halvimmillaan. Milloin sitten laskumarkkina kääntyy nousumarkkinaksi? Sitä ei kukaan voi varmaksi sanoa, mikäli kuitenkin hintakurssin uskoo kääntyvän on alennus nyt huomattava.

Viikon muita tapahtumia

  • Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC:n johtaja Gary Gensler tunnistaa bitcoinin CFTC:n valvonnanalaiseksi hyödykkeeksi. Kryptovaluuttojen tilanne laillisen aseman osalta on vielä auki.

  • Yhdysvaltain senaattori Cynthia Lummis esittelee uuden Bitcoin-politiikan viitekehitykset 7. kesäkuuta.

  • Venäjä harkitsee bitcoinille ja kryptovaluutoille laillisen aseman myöntämistä kansainvälisissä maksuissa.

  • Brasilialainen kiinteistöjätti Gafisa, hyväksyy nyt bitcoin maksuvälineenä. Toimitusjohtaja kommentoi: Bitcoin on kaikista taatuin valuutta.

  • Japanin toiseksi suurin pankki Sumitomo alkaa tarjoamaan bitcoin- ja kryptopalveluita suurille asiakkaille.

  • Portugalissa hyvlättiin ehdotus bitcoinin ja kryptojen verovapauden poistamisesta.

  • Keski-Afrikan tasavalta ryhtyy rakentamaan bitcoin-ekosysteemia.

  • Suomen Helsingissä Tauko Baari & BJJ-akatemia AOGG vastaanottavat maksuja bitcoinin salamaverkkoa hyödyntäen.

  • Jättipankki JPMorgan suosii bitcoinia ja kryptoja vaihtoehtoisista omaisuuseräluokista.

  • Guggenheimin sijoitusjohtaja uskoo Bitcoinin selviävän, ja kommentoi suurimman osan kryptoista olevan roskaa.

  • Luksusbrändi Balenciaga hyväksyy bitcoin-maksut valituissa myymälöissä.



Avainvapauteen.fiViikkokirje 22 / 2022